Nuorten maailmancupin finaali Groningenissa

04.03.2011 15:45 pl
Tulosta
Maailmancupin finaali järjestetään Hollannissa Groningenissa 5.-6.3. Mukaan kilpailuihin pääsevät kaikki aikaisemmissa cupeissa pisteitä saaneet luistelijat. Suomesta ja Seinäjoelta kilpailuissa ovat mukana Elina Risku, Saana Hyttinen ja Tommi Pulli. Kensun Verneri Kinnunen joutui jäämään kotiin sairastelun vuoksi. Pisteitä on kerännyt myös Valkeakosken Juho Vaittinen, mutta Juho edustaa Suomen juoniorijoukketta ikäkausimaaottelussa Göteborgissa samana viikonloppuna.

Suomen joukkue on pieni, mutta sitäkin iskukykyisempi. Koko kolmikko luistelee lauantaina 1000 m. Kolme tonnia jätetään tällä kertaa väliin. Kisajärjestäjät ovat jostain syystä laittaneet kilpailtavat matkat poikkeavaan järjestykseen, kun lauantaina luistellaan tuhat ja kolmetuhatta metriä ja sunnuntaina 500 ja 1500 metriä sekä joukkuekisat.

Valmistava harjoitus tänään aamulla näytti kaikkien kohdalla erittäin lupaavalta. Kilpailuissa tulee vastaan melkein samat kilpakumppanit mitä MM-kisoissa oli. Jää oli todella liukas ja hyvin menneen harjoituksen jälkeen kaikilla on kisafiilis katossa. Huomenna nähdään mihin vauhti cupin finaalissa riittää.

Kilpailut alkavat molempina päivinä klo 11.30 Suomen aikaa.

Joukkueenjohtajana ja valmentajana toimii Pirjo Lehtinen.
Viimeksi päivitetty 05.03.2011 18:40