Seinäjoella menossa liiton nuorten leiri

10.09.2010 22:29 pl
Tulosta

Yhdeksän neljästätoista Suomen liiton nuorten ryhmään kuuluvasta luistelijasta leireilee Seinäjoella neljän päivän ajan. Ohjelmassa on kuusi intenssiivistä harjoittelusessiota. Jutellaan tavoitteista ja pidetään muutenkin hauskaa harjoittelun lomassa ja sen ulkopuolella. Leiri on fyysisesti rankka johtuen valmennuskauden ajankohdasta. Talvi saapuu ja sitä myöden jäät...ulkomailla kutsuvat. Parin viikon kuluttua ensimmäinen jääleiri toteutuu Berliinissä, kun kotimaassa ei ole niitä kaivattuja halleja.

 

Nuorten päätavoite tulevalla kaudella on tietenkin omat MM-kilpailut. Niihin tähdätään 10 leirin voimin ja niiden välissä kotipaikkakunnilla tapahtuu kovaa ja intenssiivistä harjoittelua. Nuorten MM-kilpailut luistellaan siis Seinäjoella 25.-27.2.2011. Ennen tätä suurta tapahtumaa harjoitellaan ja kilpaillaan niin koti- kuin ulkomaillakin. Alkusyksy menee ulkomailla ja marraskuusta lähtien sitten kotimaan kentillä, toivottavasti. Toivotaan, että talvi ei ole kovin kylmä, jotta harjoittelua pystytään toteuttamaan omilla kotikonnuilla.

Leiristä vastaa kaikin puolin nuorten olympiavalmentaja Pirjo Lehtinen. 

 

Viimeksi päivitetty 10.09.2010 22:31