








|
Luistelukoulut alkavat marraskuussa
|
TIEDOTTEET
Kesäharjoitteluryhmät 2008
Ikäluokkasarjat
Infopaketti kaudelle 2007-08
OK:n tuensaajat 2007 / SU
Leiriraportti Porista
Leiriraportti Honkiniemestä
AJANKOHTAISTA
Luisteluliiton päätöstilaisuus, kevätliittokokous ja
seuratoiminnan koulutus pidetään Kuortaneen
Urheiluopistolla la 19.4. alkaen klo 13.00. Koko
luisteluperhe on tervetullut. Ilmoittautuminen
liiton nettisivuilla
Suomen Luisteluliiton ja SU:n yhteinen
hopealuistinikäisten ja myös vanhempien ensimmäinen
kesäleiri järjestetään Ähtärin Honkiniemessä
23.-25.5.2008.
|
NUORET
PIKALUISTELIJAT OPISSA
Tiistaina 5.8.2008 11 nuorta innokasta
pikaluistelijaa saapui keskusurheilukentälle
oppimaan erilaisia taitoja. Seinäjoen Urheilijat/luistelujaosto
järjesti opetusta jumppakepin käytössä, kuntopallon
hyödyntämisessä, hypinnarun ihmeissä ja niin
yksinkertaisen välineen kuin kuminauhan käytössä.
Tilaisuuden alussa lämmittelimme
ja opimme uusia tapoja hyödyntää alkuverryttelyä
venyttelyä unohtamatta. Miten painot nousevat
oikeasti, opettelimme ensin kepin kanssa. Täytyy
muistaa ottaa happea, pitää jalat oikeassa asennossa
ja kontrolloida koko kehoa jämäkästi. Kuntopalloa
käytimme hyödyksi räjähtävän voiman hankinnassa sekä
keskikehon harjoittamisessa. Hypinnarulla (tutumpi
nimi taitaa olla hyppynaru) pyrimme saamaan aikaan
nopeaa frekvenssiä jalkoihin erilaisin tavoin.
Kuminauhalla haimme pitävyyttä pakaranseutuun. Se
alue on erittäin tärkeä pikaluistelijalle.
Kuminauhat venyivät ja lapset nauroivat. Lopuksi
hölkkäsimme ja kävelimme ilman kenkiä ja sukkia
mukavalle tuntuvalla nurmella.
Päivä oli onnistunut. Lapset, nuoret ja ohjaajat
olivat erittäin tyytyväisiä. Näin me jatketaan kohti
jääkautta, joka siintää pikaluistelijoille jo
muutaman kuukauden päässä.
Päivän ohjauksesta vastasi Pirjo Lehtinen apunaan
erittäin loistavat apucoutsit Saana Hyttinen, Antti
Jääskeläinen ja Tommi Pulli.
kuvia
|
|
TOMMI PULLI UUDEKSI OLYMPIAKOMITEAN NUORTEN
VALMENNUSTUEN SAAJAKSI
Olympiakomitean hallitus on
kokouksessaan 20.05.2008 jakanut nuorten- ja naisten
huippu-urheiluohjelman valmennustuet kaudelle 2008 -
2009 ja SU:n tuen saajat lisääntyivät jälleen
yhdellä uudella tuensaajalla, kun nuori lupaus Tommi
Pulli oli myös uutena tulokkaana tuen saajien
joukossa.
Toiselle kaudella
tukensa uusivat Susanna Potka, Elina Risku ja Saana
Hyttinen. Vancouver 2010 – ohjelman pikaluistelulle
jaettua tukea ovat jakamassa Pasi ja Pekka Koskela
sekä Tuomas Nieminen yhdessä Mika Poutalan ja Jarmo
Valtosen kanssa.
|
LUISTELUKAUDEN
PÄÄTÖSTILAISUUDESSA PALKITTIIN ANSIOITUNEITA
Luistelukauden päätöstilaisuus järjestettiin
lauantaina 26.04.2008 Seinäjoen seurakunnan
Kirkonkrannissa.
Vuoden luistelijoiksi
valittiin Pekka Koskela (miehet), Susanna Potka (naiset),
Elina Risku (tytöt) ja Tommi Pulli (pojat).
Tilaisuudessa jaettiin
luistelujaoston myös tunnustuspalkinnot: Vuoden
taistelija Marwan Haddara, Vuoden seuratoimihenkilö
Kari Hautamäki sekä Vuoden kehittyjät Susanna
Lehtiniemi ja Petri Itkonen.
Kiertopalkinnot
jaettiin seuraavasti: Timantti-malja Liisa
Yli-Ojanperä, hopearyhmä: tytöt Aino Holkkola ja
Susanna Lehtiniemi sekä pojat Aatu Hautamäki.
Tilaisuudessa
palkittiin myös ennätyksen tehneitä; maailman
ennätyksestä Pekka Koskela ja suomen ennätyksistä
Susanna Potka, Elina Risku, Saana Hyttinen, Pekka
Koskela ja Tommi Pulli.
 |
LUISTELULEIRI HONKINIEMESSÄ 23.-25.5.2008
Paikalle ovat tervetulleita harjoittelemaan ja
leireilemään niin huippu-luistelijat kuin vähemmän
aikaa harrastaneet lapset sekä kaikki siitä väliltä.
Leirin suunnittelusta vastaa luisteluliiton nuorten
olympiavalmentaja Pirjo Lehtinen ja toteutuksesta
vastaamme kaikki yhdessä. Toivomme luistelijoiden
ohella myös kaikkia seuravalmentajia ja -ohjaajia
joukolla mukaan!
Lisätietoa |
|
KESÄN LEIRIT
Kaikille halukkaille hopealuistinikäisille
tarjotaan leiritoimintaa seuraavasti. Leirille
voivat osallistua myös vanhemmat luistelijat.
Seuraathan ilmoittelua. Ähtärissä järjestetään
kauden 2007-2008 Nuoriso Cupin päätöstilaisuus.
23.-25.5.
Honkiniemi, Ähtäri (SU)
22.-24.8. Yyteri,
Pori (PoPy)
Loka- marraskuun
vaihteessa jääleiri Seinäjoki (SU)
|
17.3.2008
SUSANNA POTKALLE NELJÄ SUOMEN
ENNÄTYSTÄ
Susannan Potkan unelmakisat Calgaryssä
päättyivät yhteensä neljään Suomen ennätykseen.
12.3. hän luisteli 1500 metriä aikaan 2:06,24 ja 500
metriä 41.20. Jälkimmäinen parani 15.3. Susannan
kiitäessä uusiksi ennätyslukemiksi 41.20. Samana
päivänä parani myös 1000 metrin SE aikaan 1.21,38.
Upeat kisat kruunasi 16.3. Suomen ennätys myös
yhteispisteissä. Sarja 40.73, 1.21,38, 40.86 ja
1.22,45 tuottaa pisteitä 163,505.
tulokset |
16.3.2008
SAANALLE JA TOMMILLE SUOMEN ENNÄTYKSET
Saana Hyttinen otti kauden
päätöskilpailussa, Season Closing Race:ssa, nimiinsä
17-vuotiaiden tyttöjen 500 metrin Suomen ennätyksen
pysäyttäen kellot aikaan 43.91. Johanna Mäen (Laine)
11 vuotta sitten luistelema SE parani kuusi
sadasosaa. Tommi Pulli paransi helmikuussa
luistelemaansa 15-vuotiaiden poikien 1500 metrin
SE:tä luistellen nyt 2.08,60. Tommi paransi
viikonlopun aikana myös yhteispisteiden SE:tä. Hänen
nimissään ollut tulos 169.328 parani reilulla
neljällä pisteellä ollen nyt 165.157.
tulokset
|
15.3.2008
TOMMI PULLI LUISTELI JÄLLEEN 1000
METRIN SUOMEN ENNÄTYKSEN
Tommi Pulli paransi nimissään ollutta C-poikien
Suomen ennätystä luistellen 1000 metriä aikaan
1.21,46. Vanha ennätys parani melkein sekunnilla.
Seinäjoella käytävissä Season Closing Race -kilpailuissa
tehtailtiin hyvissä olosuhteissa runsaasti
henkilökohtaisia ennätyksiä.
tulokset (nuorisocup)
tulokset (muut, 1. päivä)
|
15.3.2008
SUSANNA POTKA PARANSI JÄLLEEN 500
METRIN SUOMEN ENNÄTYSTÄ
Susanna Potka paransi Calgaryssä käytävässä
Olympic Oval Finale -kilpailussa vain kolmen päivää
sitten tekemäänsä naisten 500 metrin Suomen
ennätystä melkein puolella sekunnilla. Uusi SE
kirjoitetaan nyt 40.73.
tulokset |
12.3.2008
SUSANNA POTKALLE KAKSI SUOMEN
ENNÄTYSTÄ
Susanna Potka luistelin tänään torstaina Calgaryssa
kaksi Suomen ennätystä. Naisten 500 metrin ennätys
on nyt 41.20 (entinen oli 41.32) ja 1500 metrin
2.06,24. Jenny Andbergin nimissä ollut vanha ennätys
2.07,50 oli vuodelta 1997. Susannan henkilökohtainen
ennätys parani vaatimattomasti reilut kuusi sekuntia. |
8.3.2008
PEKKA KOSKELA HORJAHTELI ITSENSÄ ULOS
MM-MITALITAISTELUSTA
Pekka Koskela luisteli perjantaina ensimmäisen 500
metriä aikaan 35.58, mutta kaatui toisen startin
viimeisessä kaarteessa. Hän horjahteli pari kertaa
samassa paikassa myös 1000 metrillä, mutta pysyi
pystyssä; tähän asti Pekka oli vielä hyvin
mitalitaistossa mukana. 1000 metrillä Pekan aika
1:10.09 riitti tällä kertaa 11. sijaan. Paras
suomalainen oli molemmilla matkoilla tuttuun tapaan
Mika Poutala; 500 metrillä ajat 35.35 ja 35.26
oikeuttivat sijalle seitsemän. 1000 metriä taittui
aikaan 1:10.92, jolla Mika oli yhdeksäs. Pasi
Koskela luisteli 500 metriä mukavasti aikoihin 36.19
ja 36.39 sijoittuen 19:nneksi.
tulokset |
8.3.2008
ELINA RISKULLE SUOMEN ENNÄTYS HEERENVEENISSÄ
Seinäjoen Elina Risku rikkoi Viking Race -kilpailuissa
19-vuotiaiden tyttöjen ulkomaan ratojen Suomen
ennätyksen 500 metrillä. Juuri 16 vuotta täyttäneen
Elinan aika 42,38 alittaa Anna Horsmalahden nimissä
yli 8 vuotta olleen ennätyksen reilulla neljällä
kymmenyksellä. Myös Saana Hyttisen luistelema 42,66
alittaa Annan ennätyksen.
Elina ja Saana rikkoivat omat ennätyksensä myös 1000
metrillä. Elinan uusi ennätys kirjataan luvuin
1.26,93 ja Saanan 1.27,68.
Seinäjokisista kymmenen parhaan joukkoon
sijoittuivat Tommi Pulli P15-sarjan neljäs,
Aatu Hautamäki P12-sarjan kuudes sekä Elina Risku
T16 sarjan kahdeksas
tulokset |
Norja
voitti ikäkausimaaottelun
Sunnuntaina päättyneen
Suomi-Ruotsi-Norja-ikäkausimaaottelun voitti Norja
pistein 322. Suomi tuli toiseksi pistein 239.
Isäntämaa Ruotsi jäi kolmanneksi pistein 152.
Eniten pisteitä Suomelle toivat Tommi Pulli, joka
hallitsi sarjassaan kaikkia matkoja, ja Laura
Koriseva, joka voitti kolme matkaa neljästä ja oli
yhdellä matkalla toinen. Ottelussa nähtiin myös
hyviä henkilökohtaisia venymisiä. Tällainen oli
erityisesti 14-vuotiaiden sarjassa luistelleen
12-vuotiaan Susanna Lehtiniemen 8 sekunnin
ennätyksen parannus 1500 metrillä.
16:sta maaotteluedustajasta peräti 10 oli SU:n
riveistä. Ensi vuonna kilpailu käydään Suomen
kamaralla.
tulokset |
Tuomas Nieminen maailmancupin finaaleissa
500 metrillä 19:s.
Pekka Koskelan jäätyä pois maailmancupein
finaaleista oli Tuomas Nieminen ainoa seinäjokinen
Hollannin Heerenveenissä 22-24.2 pidetyissä kisoissa.
Perjantaina luisteltiin ensimmäinen 500 metriä, ja
siinä Tuomas oli sijalla 23 ajallaan 36,24.
Päävalmentaja Janne Hännisen mukaan "Tuomaksella oli
luistelussaan yliyrittämistä. Rennommalla
luistelulla hän olisi parantanut aikaansa kolmella
kymmenyksellä."
Lauantaina Tuomas toteutti päävalmentajan
perjantaiset puheet. Ensi kertaa Tuomas luisteli
Heerenveenissä alle 36 sekunnin; ajallaan 35,96 hän
oli jaetulla 19:sta sijalla Japanin Keicihiro
Nagashiman kanssa. Taakse jäivät entinen Me-mies
Japanin Shimizu ja kuten perjantainakin Hollannin
Jan Bos.
Janne Hännisen mukaan "Tuomas pystyi alittamaan 36
sekunnin rajan, joka oli osoitus miehen kehityksestä."
Tuomaksen ohella Hollanissa luisteli Mika Poutala,
joka taisteli maailmancupin johtopaikoista.
Perjantaina Mika oli viides (35,17) ja lauantaina
neljäs (35,14). Jos Mika olisi luistellut lauantaina
0,03 sekuntia nopeammin, hän olisi sijoittunut
maailmancupin yhteispisteissä kolmanneksi. Nyt
tuloksena oli viides tila.
Maailmancupin yhteispisteissä paras seinäjokinen oli
Pekka Koskela sijalla 18. Tuomas Nieminen sai uransa
parhaat cupin yhteispisteet sijoittuen
29:neksi.Aiemmin paras sijoitus oli kaksi kautta
sitten 36:s. Pasi Koskela oli nyt jaetulla sijalla
32.
1000 metrillä Mika Poutala oli ajallaan 1:09,80
kymmenes, mikä oli hänen lopullinen sijoituksensa
myös MC:n loppupisteissä.
100 metrin kisassa Mika Poutala oli neljäs ajallaan
9.71 ja sijoittui kauden kokonaispisteissä upeasti
toiseksi.
tulokset ja maailmancupin loppupisteet
|
21.2.2008
PEKKA KOSKELA LUISTELI 1000 METRIN KOTIMAAN
RATOJEN SE:N
Pekka Koskela koeponnisti loukkaantuneen
reitensä Seinäjoella Torstaikisoissa tehden kotimaan
ratojen uudeksi SE:ksi 1:12,50. Entinen ennätys
parani reilut puoli sekuntia, joten Naganon MM-jäiltä
maaliskuussa on lupa odottaa huimaa vauhtia.
tulokset |
10.2.2008
TOMMI PULLI OTTI NIMIINSÄ MYÖS 1500
METRIN SE:N
Hopealuistinfinaali käytiin viikonloppuna hyvissä
olosuhteissa. Parhaasta tuloksesta vastasi
järjestävän seuran Tommi Pulli, joka teki 1500
metrillä C-poikien Suomen ennätyksen. Uusi SE-aika
kirjataan luvuin 2.09,47, joka on reilut kaksi
kymmenystä parempi kuin Pekka Koskelan
nimissä liki 10 vuotta ollut vanha ennätys.
Pulli on ottanut tällä kaudella nimiinsä kaikki
15-vuotiaiden poikien Suomen ennätykset.
Hopealuistinmitalit jaettiin tänään päättyneissä
kilpailuissa seuraavasti:
C-tytöt 1.TREUTHARDT Laura HLK, 2. ANTTILA
Veera SU, 3. HYTTINEN Tuuli SU,
C-pojat 1.PULLI Tommi SU,
2. KEROLA Taneli PoPy, 3. LEHTINEN Otto OuTa,
D-tytöt 1.LEHTINIEMI Susanna SU,
2.LIETO Armi OuTa, 3.LEHTINEN Lotta OuTa,
D-pojat 1.LEPOLA Julius PoPy, 2.KIVISTÖ Kasperi OuTa,
3.HAUTAMÄKI Aatu SU, E-tytöt
1.HOLKKOLA Aino SU, 2.KESKI-OPAS Katriina
SU, 3.LOUNATVUORI Emilia SU, E-pojat
1.RAHNASTO Tuomas HLK, 2.YLI-ILKKA
Juho-Jaakko SU, 3.HAUTAMÄKI Jaakko SU
tulokset
viestitulokset
|
31.1.2008
TOMMI PULLI TEKI SE:N TOISEN KERRAN VIIKON
SISÄLLÄ
Tommi Pullin huippuvire jatkuu. Hän paransi
viime sunnuntaina nimiinsä ottamaa C-poikien 1000
metrin Suomenennätystä aikaan 1.22,21. SU:n
mestaruuskilpailuissa luisteltiin runsaasti myös
henkilökohtaisia ennätyksiä.
tulokset (matkakoht.)
tulokset (yhteispisteet) |
27.1.2008
TOMMI PULLI LUISTELI JÄLLEEN SUOMENENNÄTYKSEN
Tommi Pulli otti nimiinsä myös 1000 metrin
suomenennätyksen luistelemalla ajan 1.22,54 ja
parantaen näin Pekka Koskelan kymmenen vuotta vanhaa
ennätystä yli sekunnilla. Valkeakosken Laura
Koriseva puolestaan
luisteli T17-sarjan yhteispiste-ennätyksen 192,482.
Matkakohtaiset kultamitalit jaettiin Anu Humistolle
(A-tytöt 1000m ja 3000m),
Mikko Poutaselle (A-pojat 1500m), Niko Räsäselle (A-pojat
5000m), Elina Riskulle (B-tytöt
1000m), Laura Korisevalle (B-tytöt 3000m)
sekä Juho Jääskeläiselle (B-pojat
1000m ja 3000m).
Omista luistelijoista Jarkko Viertola otti pronssia
A-poikien 1500 metrillä, Elina Risku hopeaa ja Saana
Hyttinen pronssia B-tyttöjen 3000 metrillä ja
Saana lisäksi pronssia 1000 metrillä
sekä Tommi Pulli hopeaa B-poikien 1000 ja
3000 metrillä.
tulokset (junioreiden matkakoht.)
tulokset (junioreiden yhteispisteet)
tulokset (mastereiden yhteispisteet)
tulokset (mastereiden 1000m) |
27.1.2008
POUTALA LUISTELI VIIDENNEKSI HAMARIN MC:N
1000 METRILLÄ
Mika Poutala luisteli uransa parhaan 1000 metrin
kilpailunsa Norjan Hamarissa. Hän teki parhaan
Euroopan radoilla luistelemansa ajan 1.08,92 ja
sijoittui sillä kovatasoisessa ja erittäin
tasaisessa kilpailussa viidenneksi.
Sijoitus on hänen parhaansa maailmancupeissa.
Kilpailun voitti vain 36 sadasosaa Poutalaa
paremmalla ajalla kanadalainen Denny Morrison.
A-ryhmässä luisteli myös Pasi Koskela. Hänen
luistelussaan näkyi sairastelu. Kovien pitkien
harjoitteluvetojen puuttuessa Pasi Koskela sai ajan
1.11,49 ja oli ryhmän 20:s.
Pekka Koskela katsoi parhaimmaksi jättää myös 1000
metrin matka väliin edellisen päivän 500 metrin
tavoin.
tulokset |
26.1.2008
JUNIOREIDEN JA MASTEREIDEN SM-KISAT ALKOIVAT
LUMISATEESSA
Junioreiden ja mastereiden SM-kilpailuissa
ratkottiin ensimmäiset Suomen mestaruudet lauantaina.
Lauantaina
ratkottiin matkamestaruudet A-pojissa 3000 metrillä
ja muissa sarjoissa 1500 metrillä. Mestaruus meni A-pojissa
Oulun Tarmon
Niko Räsäselle,
A-tytöissä Porin Pyrinnön
Anu Humistolle,
B-pojissa Seinäjoen
Urheilijoiden
Juho Jääskeläiselle
ja B-tytöissä Seinäjoen
Urheilijoiden
Saana Hyttiselle.
tulokset (master)
tulokset (A-pojat)
tulokset (muut juniorit)
|
26.1.2008
MIKA
POUTALA LUISTELI KOLMANNEKSI HAMARISSA
Mika Poutala luisteli erinomaisen maailmancupin 500
metriä ja sijoittui kolmanneksi ajallaan 34,88
Norjan Hamarin MC-kisojen
toisena päivänä.
Matkan ykkönen oli jälleen Jeremy Wotherspoon
kovalla eurooppalaisten ratojen ajalla 34,31. Hänen
ja Poutalan väliin kiilasi korealainen Joon Mun
ajalla 34,75.
A-ryhmässä luistellut Tuomas Nieminen luisteli ajan
35,90 ja oli ryhmän 19:s. B-ryhmässä luistellut Pasi
Koskela parantaa edelleen. Hän luisteli B-ryhmässä
ajan 35,46 ja hän lähenee matkakohtaisten MM-kisojen
paikkaa. Pasi Koskela oli B-ryhmän viides.
Perjantaina kolmanneksi 500 metrillä luistellut
Pekka Koskela ei startannut 500 metrille, vaan
säästeli jalkaansa huomiselle 1000 metrille.
tulokset |
25.1.2008
PEKKA KOSKELA JÄLLEEN HUIPPUVAUHDISSA
Pekka Koskela palasi 500 metrin luistelussa maailman
kärkimiehistöön. Koskela luisteli Norjan Hamarissa
käytävissä maailmancupin kilpailuissa kolmanneksi
hyvällä ajalla 34,77.
Koskela jätti viime viikonloppuna käydyt
sprinttereiden MM-kilpailut kesken säästääkseen
vammasta kärsinyttä jalkaansa. Nyt oli vauhti päällä
ja 70 maailmancupin pistettä lopputuloksena.
Matkan voitti kanadalainen Jeremy Wotherspoon ajalla
34,55. Wotherspoon luisteli viime viikonloppuna MM-hopeaa.
Päivän kakkonen oli japanilainen Keiichiro Nagashima
ajalla 34,74.
Suomen Mika Poutala jatkaa tasaista työtä. Hän oli
päivän seitsemäs ajalla 34,99. Myös A-ryhmässä
luistellut Tuomas Nieminen oli 20:s ajallaan 35,86.
Pitkään sairastellut Pasi Koskela on myös saamassa
jälleen vauhdin päälle. Hän luisteli B-ryhmässä
neljänneksi ajallaan 35,73 ja otti sijoituksellaan
11 mc-pistettä.
tulokset |
TUOMAS NIEMINEN PARAS SEINÄJOKINEN
SPRINTTEREIDEN MM-KISOISSA
Hollannin Heerenveenissä (19-20.1) luistelluissa
sprinttereiden MM-kisoissa
seinäjokelaisluistelijoista menestyi parhaiten
Tuomas Nieminen sijoittumalla yhteispisteissä
sijalle 24. Pikamatkalla Tuomas luisteli ajat 36,22
ja 36,03, joista jälkimmäinen on henkilökohtainen
euroopan ratojen ennätys. 0,05 sekuntia paremmalla
ajalla Tuomas olisi ohittanut viisi luistelijaa, ja
sijoittunut toisen päivän pikamatkalla sijalle 18.
Tonnilla ajat olivat puolestaan 1.11,67 ja 1.11,55.
Kaksi vuotta sitten Tuomas oli vastaavissa kisoissa
39s eli parannusta tuli viisitoista sijaa.
Ensimmäisen päivän jälkeen 12:ntena ollut Pekka
Koskela luisteli 500 metriä 35,29 ja tonnin 1.11,32.
Toisena päivänä Pekka jätti luistelematta peläten
vanhan vamman uusiutumista. Pasi Koskela sijoittui
yhteispisteissä sijalle 29. Pikamatkat menivät
aikaan 36,43 ja 36.24 sekä tonnit 1.12,37 ja
1.12,31.
Paras suomalainen, Mika Poutala oli yhteispisteissä
kuudes luisteltuaan 500 metriä aikoihin 35.14 ja
35.28 sekä 1000 metrit 1:10,65 ja 1.10,07.
Susanna Potka teki kelpo ensiesiintymisen MM-kisoissa.
lopputuloksena yhteispisteiden 33:s sija. Pikamatkat
taittuivat aikoihin 41,73 ja 41,90 sekä tonnit
1.24,97 ja 1.24,18.
tulokset. |
|
17.1.2008
TOMMI PULLI VEI SE:N JANNE HÄNNISELTÄ
Tommi luisteli 17.1.
Torstaikisoissa uuden Suomen ennätyksen alle
15-vuotiaiden poikien 500 metrillä pysäyttäen kellot
aikaan 40,33. Entinen ennätys oli päävalmentajamme
Janne Hännisen nimissä 40,7, joka oli luisteltu
vuonna 1990 Helsingissä.
Kovatasoisessa Torstaikisassa tehtailtiin myös kaksi
piiri- ja seuraennätystä 100 metrillä. B-pojissa
Juho Jääskeläinen luisteli ennätyslukemiksi 10,63,
C-pojissa Tommi Pulli 10,67. Lisäksi tehtiin
runsaasi henkilökohtaisia ennätyksiä.
tulokset
|
|
TOMMI PULLI JÄLLEEN
ENNÄTYSVAUHDISSA ESKILSTUNASSA
Seinäjoen luistelijoiden iskukykyinen joukko
matkusti
Eskilstunaan kahmimaan mitaleita.
Yhteispistekilpailussa kultaa saavuttivat Aatu
Hautamäki (P11), Tommi Pulli (P14) ja Elina Risku
(T15). Nämä luistelijat voittivat sarjoissaan kaikki
matkat huolimatta hollantilais- ja
ruotsalaisvastustuksesta.
Yhteispistekilpailussa hopeaa saivat Eero
Jääskeläinen (P14), Saana Hyttinen (T14) ja Liisa
Yli-Ojanperä (T16). Pronssille yltivät Susanna
Lehtiniemi (T12), Veera Anttila (T13) ja Antti
Jääskeläinen (P15).
Matkakohtaisissa kilpailuissa pronssin saivat
Kristiina Keski-Opas (T14) molempina ja Matti
Yli-Ojanperä toisena kilpailupäivänä.
Kisamenetyksen kruunasi
Tommi Pulli tekemällä uusiksi ikäluokkansa
Vikingloppet- ennätykset
40,54 (500m)
ja 1:24,30 (1000m).
Henkilökohtaisia ennätyksiä tuli monelle
luistelijalle huolimatta nopeasti vaihtuneista
sääolosuhteista.
Valmentajat Pirjo Lehtinen ja Ari Hiltunen saivat
taas kerran olla tyytyväisiä seuransa luistelijoiden
panostukseen.
tulokset
|
6.1.2008
SU:N NAISILLE KOLMOISVOITTO SPRINTTEREIDEN
SM-KILPAILUISSA
Sprinttereiden SM-kilpailut käytiin Helsingissä
ilkeän kylmän tuulen puhallellessa takasuoralla
luistelijoita vastaan. Jäällä nähtiin kuitenkin
kovia taisteluja SM-mitaleista.
Koskelan veljesten sairastellessa Mika Poutala
voitti odotetusti kaikki matkat ja siten
sprinttereiden Suomen mestaruuden. Tuomas Nieminen
sijoittui yhteispisteissä toiseksi hyvän ensimmäisen
500 metrin startin turvin, vaikka hävisikin kaikilla
lopuilla matkoilla toiseksi sijoittuneelle Risto
Rosendahlille. 500 metrin matkakohtaisessa
SM-kisassa järjestys oli Poutala, Nieminen,
Rosendahl ja 1000 metrillä Poutala, Rosendahl,
Nieminen. Mainittakoon, että SU:n nuori lupaus Tommi
Pulli (15v) sijoittui yhteispisteissä kovassa
seurassa loistavasti seitsemänneksi.
1500 metrillä Lauri Potka kiisi kolmanneksi
Rosendahlin voittaessa ja Robert Brandtin
sijoittuessa hopealle.
Poutalan kaltaista ylivoimaa esitti naisten sarjassa
Seinäjoen Susanna Potka voittaen kaikki matkat.
Ensimmäisilla 500 ja 1000 metrin matkoilla toiseksi
sijoittunut Johanna Mäki ei osallistunut muille
matkoille, joten SU:n nuoret naiset Elina Risku ja
Saana Hyttinen jakoivat loput mitalit.
Matkakohtaiset 500 metrin mitalit jaettiin niin
ikään SU:n luistelijoille samassa järjestyksessä.
1000 metrin Suomen mestariksi luisteli siis Susanna.
Muut mitalit menivät Johanna Mäelle ja Pia
Humistolle.
Naisten 1500 metrillä Suomen mestariksi luisteli Pia
Humisto Elina Riskun sijoittuessa hienosti hopealle
ja napatessa arvokkaan päänahan Susanna Potkasta,
joka sijoittui kolmanneksi.
Juniorisarjoissa SU:n luistelijat napsivat myös
roppakaupalla mitaleita. 500 metrillä A-tytöissä
Maija Yli-Ojanperä, B-pojissa Tommi Pulli ja
B-tytöissä Elina Risku ottivat kultaa ja Saana
Hyttinen B-tyttöjen hopeaa.
tulokset (yhteispisteet)
tulokset (matkakoht.)
tulokset (viesti) |
16.12.2007
ELINA RISKU SUOMEN
MESTARIKSI
SU:n Elina Risku
voitti tasaisilla luisteluillaan yleisluistelun
Suomen mestaruuden. Hopeaa luisteli Valkeakosken
Laura Koriseva ja pronssia SU:n Saana Hyttinen.
Miesten kilpailussa voiton vei HTL:n Joel Vähä-Salo,
toinen oli Porin Kaj Humisto ja kolmas upeasti 10000
metriä luistellut Oulun Niko Räsänen.
Matkakohtaisissa SM-mittelöissä Seinäjoen
luistelijat olivat jäädä tänä vuonna ilman
mitaleita. Tilanteen korjasi kuitenkin Lauri Linden
päätösmatkana olleella 10000 metrilllä. Ajallaan
17:02.25 hän sai pronssia. Voiton vei ylivoimaisesti
Niko Räsänen (16:24.75) ja toisen sijan Joel
Vähä-Salo (16:52.86).
Naisten 5000 metrin mestaruuden vei eiliseen tapaan
Porin Pia Humisto (9:04.54). Turun Elisa Arvo oli
toinen ajalla 9:24.26 ja Anu Humisto kolmas
(9:31.70).
tulokset (yleisluistelijoiden SM-kilpailut)
tulokset (matkakohtaiset SM-kilpailut)
Tuloslistassa on kaikkien matkojen
tulokset, mutta matkakohtaiset Suomen mestaruudet
ratkottiin ainoastaan 3000 ja 5000 metrillä (naiset)
sekä 5000 ja 10000 metrillä (miehet). |
16.12.2007
PASI KOSKELA JA TUOMAS NIEMINEN NOUSUKUNNOSSA
Pasi Koskela on vähitellen hivuttautumassa maailman
top teniin. Hän luisteli sunnuntaina Erfurtissa 1000
metrin A-ryhmän 14:nneksi jääden ajallaan 1:11.25
12:nneksi sijoittuneesta Mika Poutalasta ainoastaan
sekunnin kymmenyksen. Tuomas Nieminen luisteli
B-ryhmän kuudenneksi (1:12.56) ja Lauri Potka
18:nneksi (1:14.49).
500 metrillä Mika oli A-ryhmän yhdeksäs luistellen
"normiajan" 35.54. Tuomas sijoittui B-ryhmän
kolmanneksi (36.55) ja Pasi seitsemänneksi (36.61).
Kärjen tasaisuudesta kertoo, että Pasi olisi
seitsemän sadasosaa nopeammalla ajalla ollut toinen.
Mika tykitti 100 metriä aikaan 9.75 ja oli kuudes.
Markus Puolakka oli 17. ajalla 9.99, Pasi 22.
(10.03) ja Tuomas 25. (10.07).
Susanna Potka ei ole vielä täysin toipunut kuumeen
jäljiltä, mutta luisteli silti keskinkertaisella
suorituksella 500 metrin B-ryhmässä 14:nneksi ajalla
42.58.
tulokset |
15.12.2007
PASI
KOSKELA HYVIIN SUORITUKSIIN ERFURTISSA
Pasi Koskela luisteli lauantaina kaksi hienoa
luistelua Erfurtin MC-osakilpailussa. Ajalla 36.27
irtosi B-ryhmän toinen sija 500 metrillä.
Seurakaveri Tuomas Niemisen oli viides (36.43).
Parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi Mika
Poutala ollen A-ryhmän viides (35.36). Pekka Koskela
ei voi loukkaantumisen vuoksi startata
viikonloppuna.
1000 metrillä Pasi oli ajallaan 1:11.47 A-ryhmän 16.
Poutala oli seitsemäs (1:10.29). SU:n Tuomas
Nieminen oli B-ryhmän kolmas (1:11.84) ja Lauri
Potka 21. (1:13.83).
Naisten sarjassa Susanna Potka luisteli 500 metrin
B-ryhmässä 14:nneksi (42.45).
tulokset |
15.12.2007
PIA HUMISTO JA JARMO VALTONEN
SUOMEN MESTAREIKSI
SM-kisat aloitettiin
sumuisissa olosuhteissa ja melko nihkeällä jäällä.
Naisten 3000 metrin Suomen mestariksi kruunattiin
Porin Pyrinnön Pia Humisto ajalla 5:05.99. Hopeaa
luisteli Valkeakosken Hakan Laura Koriseva (5:18.71)
ja pronssia Porin Anu Humisto (5:19.43). Paras SU:n
luistelija oli Elina Risku neljännellä sijallaan
(5:21.33).
Miesten 5000 metrillä mestaruuden vei HTL:n Jarmo
Valtonen ylivoimaisella ajalla 7:42.38. Toinen oli
Oulun Tarmon Niko Räsänen (7:51.43) ja kolmas Porin
Kaj Humisto (7:54.63). SU:n Lauri Linden oli neljäs
(7:57,72).
Elina Risku johtaa ensimmäisen päivän jälkeen
naisten yhteispistekilpailua Pia Humiston tultua
diskatuksi varaslähdön vuoksi. Jarmo Valtonen johtaa
odotetusti miesten kilpailua.
Tervetuloa seuraamaan luistelua
sunnuntaina klo 12 !
tulokset (yleisluistelijoiden SM-kilpailut)
tulokset (matkakohtaiset SM-kilpailut)
|
9.12.2007
PASI KOSKELA LUISTELI
MAAILMANCUPIN A-RYHMÄÄN
MC-viikonlopun viidestä
seinäjokelaisluistelijasta parhaaseen suoritukseen
ylsi Pasi Koskela luistellen sunnuntaina
Heerenveenissä 1000 metrillä B-ryhmän kakkoseksi
ajalla 1:10:68. Suorituksen arvoa lisää se, että
Pasi oli suorituksen aikana kuumeinen. Paras
suomalainen oli Mika Poutala A-ryhmän 8. sijallaan
(1:09.78). Tuomas Nieminen oli B-ryhmän 14.
(1:11.42) ja Jarmo Valtonen 21. (1:12.44).
Kuume sotki myös muiden SU:n luistelijoiden
viikonloppua. Pekka Koskela luisteli ainoastaan 500
metriä perjantaina. Pekka oli 14. ajalla 35.47.
Perjantain parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi
nousukunnossa oleva Mika Poutala, joka oli 10.
(35.32). Pasi oli 500 metrillä B-ryhmän kuudes
(35.88) ja Tuomas Nieminen 17. (36.35). Lauri Potka
luisteli 1500 metrillä B-ryhmän 30:nneksi
ennätysajallaan 1:54.10. Susanna Potka oli
puolestaan naisten 500 metrillä B-ryhmän 23. hyvällä
ajalla 42.22.
Lauantain parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi
jälleen Mika Poutala luistellen upeasti neljänneksi
ajalla 35.03. Tuomas Nieminen oli B-ryhmän 9.
(36.33) ja Lauri Potka 23. (37.49)
tulokset |
|
Pingu-race luisteltiin sadesäässä
Kilpailujen aikana satoi jonkin verran vettä ja sää
oli vähän tuulinenkin. Jää oli kuitenkin saatu
hyvään kuntoon, koska erityisesti nuoremmat
luistelijat tekivät runsaasti omia ennätyksiä.
tulokset
|
SU:n
nuoret kartuttivat luistelutaitojaan
Seinäjoen nuoret luistelijalupaukset paneutuivat
innolla pikaluistelun tekniikkaan menneenä
viikonloppuna. 30.11.-2.12.2007 järjestetylle
tekniikkakurssille osallistui 15 seinäjokelaista
nuorta tulevaisuuden tähteä. Harjoituksia pidettiin
kolmena päivänä yhteensä 4 kertaa. Osallistujien
innokkuus oli silmiinpistävää.
kurssiraportti ja kuvat |
SU:n PIKALUISTELIJOILLA VAHVA EDUSTUS
MAAILMAN CUPEISSA
Peräti viisi Seinäjoen pikaluistelijaa edustaa
Heerenveenin mc-kilpailuissa Suomea 7.-9.12.
käytävissä mittelöissä. Koskaan aikaisemmin jaoston
historiassa tämä ei ole toteutunut. Erfurtin
osakilpailussa ovat kaikki muut luistelijat paitsi
Lauri Potka, joka starttaa Heerenveenin
Thialf-hallissa 1500 m. Koko pikaluisteluperhe
laajassa mittakaavassa toivottaa onnea tuleviin
koitoksiin. Elämme kotona voimakkaasti mukana
seuraten tulospalvelua.
lisätietoja |
PINGU-NAPPULALUISTELUT
Perinteiset Pingu-nappulaluistelut
luisteltiin Seinäjoen jääurheilukeskuksessa
sunnuntaina 25.11. lumisateisissa olosuhteissa.
Vauhtia ja luistelijoita riitti kuitenkin mukavasti.
Poliisin tutka näytti nopeimmille
hokkariluistelijoille peräti 36km/h ja
pikaluistimilla vauhti kiihtyi reilusti yli 40km/h.
|
18.11.2007
TOMMI PULLI LUISTELI SE:N
Tommi Pulli vastasi
Seinäjoella luistellun Season Opening Race:n
parhaasta tuloksesta. Hän paransi yli kymmenen
vuotta Tuomas Niemisen nimissä ollutta 15-vuotiaiden
poikien yhteispisteiden Suomen ennätystä reilulla
neljällä pisteellä.
Kisoissa tehtiin
muutenkin runsaasti henkilökohtaisia ennätyksiä.
Kansainvälistä väriä oli saapunut paikalle
Hollannista ja Virosta.
tulokset |
18.11.2007
SUSANNA POTKA ALITTI
MAAILMAN CUP-RAJAN
Seinäjoen Susanna Potka alitti
sunnuntaina Challengers' cupin osakilpailussa
maailman cupin aikarajan 500 metrillä luistellen
ajan 41,98. Hänet valittiin saman tien maailman cup
-joukkueeseen Hollannin Heerenveeniin (7.-9.12.07)
ja Saksan Erfurtiin (15.-16.12.07).
- 500 oli ihan ok veto. Aloitus 11,4 oli lähellä
parhaimpia aikojani. Kierros oli ok, mutta
viimeiselle suoralle pitäisi saada vielä sähäkkyyttä
mukaan, kommentoi Susanna.
tulokset |
18.11.2007
SU:N LUISTELIJOITA
EP:N URHEILUAKATEMIAAN
SU:n Elina Risku, Saana
Hyttinen, Liisa Yli-Ojanperä, Tommi Pulli, Juho
Jääskeläinen ja Jarkko Viertola on valittu syksyllä
alkaneeseen Etelä-Pohjanmaan Urheiluakatemiaan.
lisätietoja |
10.11.2007
PEKKA KOSKELA SALT
LAKE CITY:N MC-VOITTOON ME-TULOKSELLA
Pekka
Koskela järisytti luistelumaailmaa tekemällä uuden
maailmanennätyksen 1000 metrillä. Koskela paransi
Salt Lake Cityssä omaa ennätystään yli sekunnin ja
teki uusiksi maailmanennätysluvuiksi 1.07.00.
Entinen ennätys oli yhdysvaltalaisen Shani Davisin
nimissä 1.07,03. Davis jäi päivän mc-kisassa
kakkoseksi. Kolmas kanadalainen Jeremy Wotherspoon.
tulokset |
9.11.2007
PEKKA KOSKELALLE UUSI
500 METRIN SE
Pekka
Koskela aloitti MC-kilpailukaudetensa lupaavasti
Salt Lake Cityn osakilpailun 500 metrillä luistellen
uusiksi SE-lukemiksi 34,60. Tulos oikeutti
seitsemänteen sijaan. Kilpailun voitti Jeremy
Wotherspoon uudella ME-ajalla 34,03.
Muutkin
suomalaiset luistelivat upeasti, sillä Mika Poutala
oli kymmenes ajalla 34,86 ja Pasi Koskela B-ryhmän
seitsemäs ennätysajallaan 35,72.
tulokset |
|
6.11.2007
TULEVAISUUDEN HUIPUT KOKOONTUVAT
SEINÄJOELLE
Suomen nuorten maajoukkue kokoontuu
Seinäjoelle 9.-11.11. toiselle
valmennusjääleirille. Ensimmäinen toteutettiin
halliolosuhteissa Berliinissä, joten olosuhteet
ovat nyt hieman erilaiset. Seinäjokelaisista
maajoukkueluistelijoista paikalla ovat Elina
Risku, Saana Hyttinen, Liisa Yli-Ojanperä, Tommi
Pulli, Juho Jääskeläinen sekä Jarkko Viertola.
Kahden vuorokauden aikana hiotaan
luistelutekniikkaa ja harjoitellaan hyvin
intensiivisesti. Maajoukkue on kokoontunut
kerran kuukaudessa yhteisille
harjoitusleireille. Tavoitteena on luoda
yhteinäinen, salliva ja hyvä ilmapiiri ryhmän
jäseniin, joka jatkossa kantaa positiivista
hedelmää kaikkialla. Leirin valmentajina
toimivat Suomen Luisteluliiton nuorten
valmentajat Timo Järvinen ja Pirjo Lehtinen.
|
28.10.2007
SU:n nuoret
luistelijat avasivat kauden hienosti 27.10.
Berliinissä.
tulokset
|
28.10.2007
Seinäjoen
edustusluistelijat avasivat perinteiseen tapaan
kilpailukauden Saisoneröffnung-kisassa Saksan
Erfurtissa.
tulokset
|
|
JÄÄKAUSI AVATTIIN SEINÄJOELLA
Hoppari-ikäisten ja vähän varttuneempienkin luistelukausi
avattiin kauden ensimmäisellä jääleirillä Seinäjoella 27 –
28.10.2007. Seinäjoen kaupunki ja varsinkin
jääurheilukeskuksen henkilökunta olivat tehneet jälleen
valtavan urakan tehdessään jäätä päivin ja öin näinkin
lämpimissä olosuhteissa. Siitä heille
SUURET KIITOKSET
koko luisteluväen puolesta.
Leirille
oli ilmoittautunut 73 luistelijaa ja 8 valmentajaa, joten
luistelijat jaettiin neljään ryhmään, joissa kussakin oli
täten 2 valmentajaa. Tällä tavoin lähdettiin sitten
muistelemaan luistelua ja kertaamaan tekniikkaa luistelun
eri osa-alueilla. Tällä kerralla myös Mastereista saatiin
oma ryhmä ja heillekin tekniikkavinkit kelpasivat. Kun vielä
leirin ulkopuolisia ryhmiä viiletti jäällä, oli siellä
jokaisella harjoitusvuorolla noin 100 luistelijaa. Mikä
parasta, oli leirille saapunut luistelijoita myös uusilta
paikkakunnilta kuten Salo ja Siilinjärvi. Yleisilme leirillä
oli erittäin hyvä ja innostunut, joten sellainen ”kutina”
tuosta jäi, että nyt pikaluistelu on lähtenyt uuteen
nousuun.
Kiitokset vielä kerran kaikille vetäjille ja
osallistuneille.
|
SU-luistelujaosto
sinettijaostoksi
Suomen Luisteluliiton
puheenjohtajalla Tapani Potkalla oli miellyttävä tilaisuus
ojentaa Nuoren Suomen Sinettiseura tunnustus ensimmäiselle
pikaluisteluseuralle, Seinäjoen Urheilijoiden
luistelujaostolle.
SU:n luistelujaoston puheenjohtaja Jyrki Jääskeläinen
vastaanotti yhdessä nuorisovalmentaja Pirjo Lehtisen kanssa
Sinetti-seura merkin, mikä jatkossa tulee näkymään Seinäjoen
jääurheilukeskuksessa.
Tämän tunnustuksen takana on pitkäjänteinen ,
määrätietoinen työ, onhan Sinettiseura tunnustus eräänlaisen
laatujärjestelmän tuoma palkinto. Saamamme tunnustus on koko
seuran ja luisteluväen aikaansaannos, myös Suomen
Luisteluliiton toiminta on ollut Nuoren Suomen tunnustuksen
edellyttämällä tasolla.
Toivottavasti tämä SU:n saama tunnustus kannustaa
myös muita pikaluistelu seuroja ja – jaostoja
kehittämään omaa toimintaansa ja koko luisteluväen
puhaltamaan yhteen hiileen lajin tunnettavuuden ja
harrastajamäärien kasvattamiseksi. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|